Muutaman Tunturisuunnistuksen juosseena muutettuamme 2017 Inariin aloin katsella kartoilta sopivia maastoja, missä Tunturisuunnistuksen voisi järjestää. Hammastunturin erämaan länsilaidalla olisi suunnistuksellisesti upeita maastoja Haukkapesäpään ja Appistuntureiden alueella. Kilpailukeskukselle siellä ei ole paikkaa.
Kun Nuorgamin kylältä noustaan kohti Pulmankijärveä avautuu Kaldoaivin avotunturit. Sinne olisi suunnistusradat helppo suunnitella, kisakeskus voisi olla Nuorgamin kylällä, mutta alueen majoituskapasiteetti rajallinen.
Kun tuli tietooni että suunnistus järjestetään Inarissa, ehdotin paikaksi Näätämön kylän pohjois- ja itäpuolella olevien Palovaarojen pienten järvien rikkomaa tunturialuetta. Uusia alueita olisi ollut, mutta monesta käytännön syystä päädyttiin tutuille Saariselän tuntureille.
Asiansa osaavaa kilpailun valvojaa ei aivan naapurissa ollut. Soitto yli 40 vuotta tuntemalleni suunnistus- ja kurssikaverille Raimo Toloselle Ylitorniolle ja valvoja löytyi ensi yrittämällä. Vuonna 1981 Rami veti Saimaa -hiihdossa ahkiota umpihangessa ja meillä muilla oli vaikeuksia pysyä mukana valmiilla ladulla! Mekö jo ikämiehiä? Kyllä, pakko myöntää.
Molempina päivinä kaikilla radoilla maisemia voi ihailla avotuntureiden maisemia jos siihen malttaa uhrata hetken aikaa tai jos pilvet, sade ja sumu eivät peitä näkyvyyttä. Ekan päivän rastivälit ovat pituudeltaan tasaisia, mutta lyhyillekin väleille on pyritty löytämään vaihtoehtoja reitinvalinnalle. Toisena päivänä pisimpien rastivälien pituutta rajoitti kartan A3 koko.
Maastopohja on molempina päivinä hyvä kulkea, etenkin männikkökankailla ja männikköisillä tuntureiden alarinteillä. Onko suorin reitti sittenkin paras vaihtoehto? Männikkörajan yläpuolella näkyvyyttä haittaavat paikoin tiheät tunturikoivikot. Parisarjoissa noilla alueilla kaveria ei kannata kauaksi jättää. Avoimilla alueilla tunturi- ja vaivaiskoivut kasvavat liekomaisina lähellä maan pintaa. Siellä pitäisi vielä polven nousta korkeammalle kuin meillä.
Ensimmäisenä päivänä Luttojoen ylityspaikat ovat optimireitillä pääosalla sarjoista. Joidenkin sarjojen osanottajat joutuvat miettimään tekevätkö reitinvalinnan ylityspaikkojen kautta vai kastautuvatko joessa. Osaa pienistä puroista on vaikea havaita maastossa. Lukekaa näissä kohdissa käyriä ja katsokaa pintakasvustoa.
Kartan harmaalla kalliovärillä merkityt alueet eivät aina ole yhtenäistä kalliota, vaan laikuttaisia siellä täällä maassa olevia pienehköjä kallioalueita.
Polkujen ja eritasoisten maastossa olevien urien kuvauksissa kartassa on vaihtelua. Parhaimmat autolla ajokelpoiset ulkoilureitit ja latupohjat on muutettu ajoteiksi, kuvattu yhtenäisellä mustalla viivalla. Ajopolkuja ja talviteitä (ajouria) ei maastossa toisistaan juuri erota. Moottorikelkkareitit on pääosin kuvattu talviteinä (ajourina). Jos karttaan joku kulku-ura on merkitty, jonkintasoinen väylä siellä on. Lisänä vielä karttaan merkitsemättömät lukuisat porojen tekemät polut
Rastit on sijoitettu selvästi näkyville selviin rastipisteisiin. Avotunturissa ja rinteissä sijaitsevat rastipisteet ovat vaikeimpia etenkin jos näkyvyys on huono. Mistä rastia on helpointa lähestyä? Siihen kannattaa uhrata hetki aikaa. Suunta, matka ja käyränlukutaito: toimii etenkin Tunturisuunnistuksessa.
Täällä nämä etäisyydet ovat toista kuin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kotoa Saariselälle matkaa on hieman yli 100 km eli suunnilleen sama kuin Äänekoskelta Jämsään tai Hämeenlinnasta Helsinkiin. Valvojalla suunnilleen sama matka kuin Helsingistä Kuopijoon. Mutta Teillä, kilpailijoilla ja kuntosarjalaisilla, suurimmalla osalla on kisamatka vielä pitempi.
Reipasta kilpailumieltä ja nauttikaa suunnistuksesta Saariselän tuntureilla!
Ratamestari Kilpailun valvoja
Juhani Ylönen, Lapin Sudet Raimo Tolonen, Länsi-Rajan Rasti