”Jokainen rastipiste on taideteos”

 

”Tunturisuunnistuksen rastipisteet on valittu sillä periaatteella, että ne ovat suunnistuksellisia, niissä on hienot maastonmuodot ja useimmissa näkee kauas toisille tuntureille ja luontoa,” Suomen Tunturisuunnistuksen 2021 ratamestari Ulf Meriheinä kuvailee elokuussa tarjolla olevaa suunnistuselämystä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuntureilla ja keroilla.

”Maastohan on ihana. Tällaisia mäntykankaita, avotunturiniittyjä, kauniita kuusia näkee todella harvassa paikassa maapallolla.”

Ulf Meriheinä ja kilpailunjohtaja Leena Vanhatalo muistuttavat, että Tunturisuunnistus on mainio elämys kilpasuunnistajien lisäksi myös ensikertalaisille ja monentasoisille kuntosuunnistajille. Kuntosarjoja on tarjolla sekä pareina että yksin suunnistaville, ja niihin voi ilmoittautua vielä paikan päälläkin. Ilmoittautuminen etukäteen on edullisin ja suositeltavin vaihtoehto. Tunturisuunnistukseen osallistuminen ei vaadi lisenssiä.

”Rohkeasti mukaan vaan voittamaan itsensä ja haastamaan itsensä ja kokemaan näitä ihania tunteita, mitä suunnistaminen herättää. Siellä ei olla yksin, kun kisa on parisuunnistus ja matkaan lähdetään yhteislähdössä. Tilanne on turvallinen siinäkin mielessä,” Leena Vanhatalo rohkaisee ensikertalaisia.

Tunturisuunnistuksen valmistelut etenevät vauhdilla, ja kisatiimi odottaa ilmoittautumisia innostuneena. Kilpailun ratamestari Ulf Meriheinä, kilpailunjohtaja Leena Vanhatalo ja valvoja Velu Sipola tarkastivat perjantaina 9.7. viimeiset rastit, maalin, lähtöpaikat ja lähtöjärjestelyt. Hienoista maisemista pääsee nauttimaan jo ennen suunnistussuoritusta, kun lähtöön taivalletaan lauantaina 3,7 kilometriä ja sunnuntaina 2,2 kilometriä metsäteitä, polkuja ja viitoitusta myöten. Lähtöpaikoille kulkemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Lähtö- ja muiden kilpailujärjestelyiden koronaturvallisuus on järjestäjille erittäin tärkeä asia. Yhteislähtöjärjestelyt kuvataan tarkasti myöhemmin julkaistavassa kilpailuohjeessa, johon kannattaa tutustua huolella ennen kisapaikalle lähtemistä.

Valvoja Velu Sipola totesi lähtö- ja maalikierroksen jälkeen, että järjestelyt näyttävät olevan hyvällä mallilla. Siis suunnistamaan kansallispuistoon!

  • Tietoa ilmoittautumisesta, aikataulusta ja kilpailun järjestelyistä löydät kilpailukutsusta.
  • Ajankohtaisia kuvia, videoita ja kuulumisia kisatiimistä ja maastosta löydät Tunturisuunnistuksen Instagramista ja Facebookista.
  • Minne majoittua? Tunturisuunnistuksen yhteistyökumppaneiden majoitustarjoukset on koottu Tunturisuunnistuksen sivustolle. Niiden lisäksi Ylläs on täynnä hyviä yöpymisvaihtoehtoja, ja kisakeskukseen pääset oman auton sijaan myös järjestäjien linja-autokuljetuksella Äkäslompolosta.