Alustavat kilpailuohjeet
Kilpailussa noudatetaan soveltuvin osin Suomen Suunnistusliiton sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
Opastus ja pysäköinti
Opastus kilpailukeskukseen on rastilipuin tieltä 93 (Ruijantie) 25km Hetasta pohjoiseen, josta ajoaika kisakeskukseen noin 15min.
Pysäköinti ohjauksen mukaan Näkkälän pysäköintialueelle ja tien varteen. Pysäköintialueelle jätetään tyhjiä paikkoja muille alueen käyttäjille, ja tien kapeuden vuoksi tienvarsipaikoitukseen jätetään ohituspaikkoja säännöllisesti. Älkää missään tilanteessa pysäköikö pihateiden risteysalueelle, ohitupaikkojen kohdalle tai siten että estätte muiden autojen kulkua. Ei pysäköintimaksua. Pysäköintialue on pieni, ja tien varsin kapea, suosikaa yhteiskyytejä!
Kilpailukeskus
Kilpailukeskus on erämaaoloissa osoitteessa Näkkäläntie 1314, pysäköintialueen vieressä pienellä avoimella alueella. Kilpailukeskuksessa on peräkärryllinen bajamajoja. Ei sisätiloja tai pesupaikkaa, kilpailukeskuksessa ei myöskään ole kahvila-ravintolapalveluja. Kisaa edeltävän kahvin voi nauttia esimerkiksi opastuksen alkupisteessä Galdotievan huoltoasemalla. Lauantain kilpailun jälkeen Lapland Hotels Hetta tarjoaa buffet-päivällistä klo 17-20 hintaan 28e.
Kilpailumateriaali ja numerot
Kilpailussa ei käytetä numeroita, emit-tarkistuskortteja saa lähtöpaikalta.
Kilpailumaasto
Kilpailumaasto on Pöyrisjärven erämaa-alueelle tyypillistä melko avointa harju-suppamaastoa sekä avotunturia.
Aukeassa tunturimaastossa sään vaikutus suoritukseen korostuu. Ajankohdan sää on yleensä hyvä, mutta poikkeuksellisen kylmä, lämmin tai tuulinen ja sateinen sääkin on mahdollinen. Niihin on syytä pukeutua oikein ja varata juomaa lämpimällä säällä mukaan.
Maastossa kulkee muutama mönkijäura. Mönkijän äänen lähestyessä pyydämme väistämään uralta hyvissä ajoin.
Kartta ja rata
Kilpailukartta on selkeälukuinen suunnistuskartta (Olli-Markus Taivainen 9/23-7/24), radasta riippuen 1:15 000 tai 1:10 000, käyräväli 5m. Tulostus Tunturi-Lapin Paino. Kartat ovat muovisuojuksessa. Rastimääritteet ovat kartassa, rastikoodi on myös rastin järjestysnumeron vieressä.
Kartat löytyvät molempina päivinä lähtöpaikoilta sarjatunnuksella varustetuista ämpäreistä. Kartan saa yhteislähdössä ottaa ennen yhteislähtöä karttaa valkoinen puoli ylöspäin pitäen. Vapailla lähtöajoilla ja takaa-ajossa kartan saa ottaa lähtöhetkellä.
Karttaan on merkitty muutamia piha-alueita sekä kiellettyjä alueita, niitä tulee ehdottomasti noudattaa jotta alueen asukkaita ja mökkiläisiä ei häiritä!
Lähdöt
Lähtöpaikalle on lauantaina matkaa 500 m, sunnuntaina 800m tietä ja hyväkulkuista polkua. Lähtöpaikoille on punavalkoinen viitoitus. Lähtöpaikalle mennessä kuljetaan sisäänkirjautumisteltan kautta jossa kaikkien osallistujien/osallistujaparien tulee lukea emit-kortti lukijalaitteeseen!
Lauantaina 27.7 henkilökohtaisten kilpasarjojen yhteislähtö klo 11:40, ikäparisarjojen klo 11:50. Avoimien sarjojen lähdöt joko yhteislähtöjen mukana (yksilöt henkilökohtaisten sarjojen mukana klo 11:40 ja parit parisarjojen mukana klo 11:50) tai omavalintaisesti klo 12:00-13:00. Ikäperusteisten sarjojen juoksijoiden tulee nollata emit-kortti hyvissä ajoin ennen yhteislähtöä. Avoimien sarjojen tulee suorittaa nollaus lähtöhetkellä, myös yhteislähdön mukana lähtevien! Käytössä on kolme emit-nollauslaitetta.
Sunnuntaina 28.7. henkilökohtaisten kilpasarjojen takaa-ajolähtö klo 11:00 -11:20, kilpasarjojen yhteislähtö ensimmäisenä päivänä yli 20min voittajalle jääneille klo 11.20. Ikäparisarjojen takaa-ajolähtö klo 11:30-12:00, yhteislähtö klo 12:00 yli 30min ensimmäisenä päivänä yli 30min voittajalle jääneille. Avoimien sarjojen lähdöt joko yhteislähtöjen mukana (yksilöt henkilökohtaisten sarjojen mukana klo 11:20 ja parit parisarjojen mukana klo 12:00) tai omavalintaisesti joko klo 10:00-10:40 tai 12:00-13:00.
Ratapituudet, rastien lukumäärät ja karttojen mittakaavat:
Ratapituudet, rastien lukumäärät, karttojen mittakaavat ja mahdolliset hajontamenetelmät sarjoittain löytyvät kisasivuilta erillisestä taulukosta: https://tunturisuunnistus.fi/2024/matkat/
Sarjojen H/D21, H/D18 ja H/D16 erillisohjeet:
Sarjoissa H/D16-21 käytetään lauantaina yhteislähdössä lenkkihajontaa. Karttamuovissa on toisella puolella A4-kokoinen kartta jossa on kolme eri karttapalaa. Karttapaloista vasemman (=lännen) puoleisimmassa oleva rata juostaan ensimmäisenä, seurataan viitoitusta K-pisteelle josta juostaan keskimmäinen rata toisena ja samaan tyyliin oikeanpuoleisin kolmantena. Kolmannen palan päätösrastilla on kartankääntö A3-kokoiselle kartalle, jolla juostaan loppurata. Loppuradan K-piste on kolmosradan päätösrastilla. Numerojärjestys on jatkuva koko radan osalta.
Havainnekuva:
Sarjojen H/D14 erillisohjeet:
Sarjoissa H/D14 on käytössä lauantaina timanttihajonta, jossa samalla rastilla voidaan käydä useampaan kertaan. Rata juostaan numerojärjestystä seuraamalla.
Havainnekuva:
Rastit ja leimaus
Kilpailussa käytetään Emit-leimausta. Parisarjoissa käytetään yhtä Emit-leimasinta ajanottoon. Parin on juostava koko kilpailu ja käytävä kaikilla rasteilla yhdessä. Emit-tarkistusliuskat saa lähdössä ämpäristä. Rastimääritteet on painettu karttaan. Irrallisia rastimääritteitä ei ole saatavilla.
Kilpailijat ovat itse vastuussa kilpailukorttinsa toimivuudesta ja siitä, että käyttävät lähtöluettelossa mainittua kilpailukorttia. Muutokset kilpailukortteihin on ilmoitettava perjantaihin klo 20 asti sähköpostitse jukkis91@gmail.com tai viimeistään infoon ennen lähtöä. Vuokrakortit saa infosta hintaan 5 euroa/päivä. Palauttamatta jääneestä Emit-kortista veloitetaan 100 euroa.
Maali
Parin on saavuttava maaliin yhdessä. Aika otetaan maalileimauksesta, yhteislähtösarjoissa aika määrää sijoituksen. Maali suljetaan 1. päivänä klo 18:00 ja 2. päivänä klo 16:00.
Keskeyttäneiden on ehdottomasti ilmoittauduttava maalissa.
Tulokset ja palkinnot
Tuloslinkki Navisportin tulospalveluun tulee kisasivuille.
Ikäperusteisten sarjojen voittajille/voittajapareille jaetaan palkinnot sarjan yhteistulosten perusteella tulosten selvittyä maalista/infosta. Avoimissa sarjoissa palkinnot arvotaan, arvonnassa voittaneiden nimet julkaistaan kisasivuilla lauantai-iltana. Lasten sarjoissa kaikki palkitaan maalissa, ja sen lisäksi sarjojen voittajat palkitaan.
Juoma ja ensiapu
Maastossa ei ole juomarasteja. Maalissa ei ole järjestäjien puolesta tarjolla vettä. Maastossa olevat virtaavat purot sekä isompien lampien vedet on kokemuksen perusteella juomakelpoisia. Omien juomien kuljettaminen mukana on suositeltavaa.
Kilpailukeskuksessa on ensiapupiste. Kilpailijat voivat turvallisuussyistä ottaa maastoon mukaan matkapuhelimen. Ensiapuun saa yhteyden numerosta 040-1826917.
Luonnon- ja alueen elinkeinon suojelu
Kilpailu käydään Pöyrisjärven Erämaa-alueella, joka on monin tavoin arvokasta erämaata. Maastoon ei missään tapauksessa saa jättää kertakäyttöisiä juoma- ja energiageelipakkauksia, tai muita jätteitä! Porojen tämänkesäiset laiduntamisalueet ovat kisa-alueen ulkopuolella, mutta toivomme kilpailijoiden mahdollisuuksien mukaan väistävän maastossa silti mahdollisesti olevia porotokkia.
Kilpailuorganisaatio:
Kilpailunjohtaja, pääratamestari Olli-Markus Taivainen (oma@routamap.fi)
Tulospalvelu Jukka-Pekka Seppänen, Navisport
Kilpailuvalvoja Juho-Matti Taivainen
Ensiapu Jussi Nokelainen