IRMA-ohjeita

Ilmoittautuminen Tunturisuunnistukseen tehdään IRMA-järjestelmän kautta. Tässäpä koottuna tärkeimmät IRMA-ohjeet Suunnistusliiton sivuilta:

Lue lisää →

Ilmoittautuminen auki IRMA:ssa

Kilpailukutsu julkaistiin tänään ja samalla saatiin myös ilmoittautuminen auki IRMA:ssa. Siispä eikun ilmoittautumaan mukaan tapahtumaan!

IRMA:ssa kilpailu näkyy teknisesti viestikilpailuna. Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittamalla ensin kilpailuun joukkue haluttuun sarjaan, jonka juoksujärjestykseksi ilmoitetaan seuraavaksi juoksijoiden nimet. Parisarjoissa ”viestissä” näkyy kaksi ”osuutta” ja henkilökohtaisissa sarjoissa yksi. Joukkueen nimi voi olla seuran nimi (esim. Lue lisää →

Kisainfoa

Kevät on kääntynyt kesäksi ja järjestelykoneistokin on päässyt enemmän leipätöiltään keskittymään myös Tunturisuunnistuksen järjestelyihin. Tässäpä hieman infoa tulevasta. Varsinainen kilpailukutsu julkaistaan juhannukseen mennessä ja ilmoittautuminen pyritään saamaan IRMAssa auki samoihin aikoihin.

Majoitus:

Suosikaa yhteistyökumppaneidemme majoitustarjontaa. Linkkejä näihin sivun oikeassa reunassa.

Matkat sarjoittain:

Ratamestariryhmältä tuli alustava suunnitelma matkoista sarjoittain ja se näyttää seuraavalta (matkoihin voi tulla vielä pieniä muutoksia ratamestarityön edetessä kesän aikana):

Sarja                   lauantai                sunnuntai

H21A                   23,1                     25,2
H21B                   19,9                     21,0
H21C                   15,2                     14,4
H80                     19,1                     19,6
H95                     18,8                     17,0
H110                   15,9                     15,5
H125                   12,3                     12,6
H140                   10,6                     10,2
H38                     18,8                     17,0
H32                     14,1                     13,8

D21A                   17,0                     18,8
D21C                   11,4                     11,1
D80                     13,3                     13,8
D95                     12,5                     12,5
D110                   11,4                     11,1
D125                   10,6                     10,2
D38                     12,5                     12,5
D32                     10,6                     10,2

HDA                    18,9                     15,6
HDB                    13,3                     13,8
HDC                    11,4                     11,1

HA                       20,8                     22,4
HB                       16,7                     16,6
DA                       15,1                     14,3
DB                       12,5                     12,5

KUNTO                12,2                     10,5 Lue lisää →

Tervetuloa kisasivuille!

Suomen Tunturisuunnistus 2016 järjestetään Enontekiöllä Pallas-Ounastunturien alueella 6.-7.8.2016 Pellon Ponnen järjestämänä. Kilpailukeskuksena toimii Tunturihotelli Vuontispirtti.

Pellon Ponsi järjesti Tunturisuunnistuksen samasta kilpailukeskuksesta käsin myös vuonna 2011. Samat hyväkulkuiset Pallas-Ounastunturien tunturimaastot suurine korkeuseroineen ja laajoine avotunturiosioineen ovat siis suunnistajien käytössä nytkin. Kartta on uusittu ja ainakin pisimmät radat pääsevät todennäköisesti käymään myös uusissa maastonosissa vuoteen 2011 nähden. Lue lisää →