Valvojan lausunto

Valvojan lausunto

Suomen Tunturisuunnistuksen 30. Juhlasuunnistus käydään Saariselän upeissa maastoissa Ounasvaaran Hiihtoseuran toimiessa järjestelyvastaavana. Suunnistusradat kulkevat pääasiassa

Urho Kekkosen kansallispuiston alueella. Pienenä yhteensattumana mainittakoon, että tämän Suomen toiseksi suurimman kansallispuiston perustamisesta on kulunut tänä vuonna 30 v.

Saariselkä on mainio paikka Tunturisuunnistukselle. Tunturit ja metsien peittämät vaaramaastot ovat hyväpohjaisia juosta. Lisäarvoa juoksukelpoisuudelle antaa vielä maaston muodot, jotka ovat pääasiassa pyöreähköjä. Tuntureille pääsee monesta suunnasta ja palvelut ovat lähellä, mikä helpottaa järjestäjien työtä.

Kartan teossa on hyödynnetty uusinta tekniikkaa, lopputuloksena on hyvä tunturisuunnistuskartta. Kuten ratamestarikin kertoo omassa kirjoituksessaan ”Tunturisuunnistuksen rastipisteet odottavat jo lippuja ja suunnistajia”, tunturisuunnistuksen kartta ei vastaa tarkkuudeltaan suunnistuskarttaa. Tämä asia on syytä tuoda esille ensimmäistä kertaa tunturisuunnistukseen osallistuville.

Ratamestari on onnistunut laatimaan radat niin, että lyhyempienkin ratojen suunnistajat pääsevät molempina päivinä kokemaan avotunturissa juoksemisen iloa. Toisena päivänä muutamien sarjojen ratojen muodosta on hieman tingitty, jotta on saatu tarjolle parasta mahdollista.

Reitinvalinnoissaan pikkupuroihin, lammikoihin ja vesikuoppiin tukeutuvien on syytä ottaa huomioon viimeaikaiset sateet tai niiden puuttuminen. Tähän asiaan voi asennoitua etukäteen tutustumalla aikaisemmin viittaamaani ratamestarin kirjoitukseen.

Suunnistajat ovat tunnetusti  ympäristöstään huolta pitäviä. Pidetään tämä edelleen mielessä ja tuodaan mukanamme pois maastosta tyhjät geelipakkaukset ja energiapatukoiden paperit.

Nautinnollista Tunturisuunnistusta

Velu Sipola, Suunta 2000
Valvoja