Ylläksen Tunturisuunnistus siirtyy elokuulle 2021

Ylläksen Rastin johtokunta päätti 23.4. siirtää Suomen Tunturisuunnistus -tapahtuman elokuulle 2021. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää 1.–2.8.2020. Siirron tärkeimpänä syynä on terveys. Tuhannen osanottajan yhteislähtökilpailun järjestäminen arvaamattoman koronapandemian vallitessa olisi johtokunnan näkemyksen mukaan tarpeeton riski tapahtuman osallistujille ja talkoolaisille. Suomen valtioneuvosto on toistaiseksi kieltänyt yli 500 osallistujan yleisötapahtumat heinäkuun loppuun saakka.

Ylläksen Rasti tähtää vuoden jatkoajan turvin kohti yhä laadukkaampaa suunnistusjuhlaa Pyhä- ja Kukastuntureiden sekä Äkäs- ja sen lähikerojen komeissa tunturimaastoissa. Tapahtuman uusi ajankohta on 7.–8.8.2021. Tunturisuunnistuksen tekemisessä on mukana koko Ylläs. Tärkeät yhteistyökumppanimme ovat pääsääntöisesti sitoutuneet mukaan järjestelyihin myös uutena ajankohtana. Tulevan kesän aikana Ylläksen Rasti jatkaa kilpailukartan, -ratojen ja kisatoimintojen hiomista entistä paremmiksi.

Lisää tietoa Tunturisuunnistuksesta sekä tapahtuman siirtämisestä antaa kilpailunjohtaja Risto Palomaa, ristoj.palomaa@gmail.com tai 040 021 2637.