Valvojan lausunto
Tunturisuunnistus on edellisen kerran järjestetty Pallaksella 23 vuotta sitten. Alue tarjoaakin pitkästä aikaa upeat puitteet tapahtumalle.
Ratojen noususummat ovat suuret. Ratamestarit ovat kuitenkin onnistuneet tarjoamaan reitinvalintamahdillisuuksia, joilla noususummaa saa niin halutessaan vähennettyä.
Kartan tulostuslaatu on hyvä. Kartta on selkeä myös niillä alueilla, joissa on runsaasti korkeuskäyriä. Joidenkin rastipisteiden alueilla on yleiseen peruskarttatasoon tehty täydennyksiä, jotta rastin läheisyyden alue olisi rastille tulon ja itse rastipisteen kannalta riittävän yksityiskohtainen.
Hiihtolatujen ja muiden talvireittien pohjat on merkitty karttaan ohuella linjaa kuvaavalla katkoviivalla. Niiden erottuminen maastossa on metsäisillä alueilla selkeää, mutta avosoilla ja muilla avoimilla alueilla erottuminen voi olla vaikeaa.
Useat metsäisen suon merkinnällä merkityt suot ovat melko avoimia ja ne ovat selkeitä. Soistuvan maan kuvaus on puolestaan epämääräisempää. Maasto onkin paikoin märkää ja raskasta runsaslumisen talven ja kolean kesäkuun viivästyttämien lumien sulamisen vuoksi. Sinisellä V-kuopan merkillä on merkitty yli 100 m2:n lampia, joten mistään pienistä vesikuopista ei niiden kohdalla ole kyse. Lampien vesitilanne vaihtelee suuresti. Tunturin rinteillä olevat purot on merkitty pääosin paikkoihin, joissa on joko vettä tai uoman muodostelmaa.
Tunturisuunnistus tarjoaa tänä vuonna monipuolista suunnistusta ja fyysistä haastetta. Juomaa kannattaakin varata riittävästi. Pidetään luonto kuitenkin siistinä ja tuodaan tyhjät juoma- ja geelipakkaukset pois maastosta.
Tero Taulavuori, Alatornion Pirkat
kilpailun valvoja